Seuraava tarina saattaa sisältää osin fiktiota. Se saattaa sisältää myös faktaa.

Oli syyskuinen päivä ja elettiin vuotta 2020. Jyväskylän Kankaalla hyrräsi paperikoneet taukoamatta. Tavallistakin sateisempi ja syksyisemmän oloinen työpäivä läheni onneksi loppuaan. Puolen kahden aikaan kellokortin lukulaitteella törmäsin Pateen, joka oli tulossa iltavuoroon.

”Se on pistettävä huomenna sarja poikki Business Cityä vastaan tai ei hyvä heilu!” tuli tieto kuin pyssyn suusta Patelta. ”Onko noin, kuinka niin?” ihmettelin. ”PK3:n tasoviiran vaihtajalla oli eilisessä illassa tietoa, ettei Rami pääsisi lauantaina syöttämään, eikä liiemmin Rämeen Miskakaan. Aiemmin mainittu joutuu miinalaivan ruoriin kertaukseen Haminaan. Ja niin vaan Puolustusvoimat nappaa Miskankin asepalveluksen merkeissä Tikikselle,” selvitti aina luotettavat tietolähteet keräävä Pate.

”Voi perkuleen perkule, sitten täytyy keksiä nokkaan jotain spessua,” aloin heti suunnittelemaan. Nokalla tietysti tarkoitettiin laivan keulaa muistuttavaa kannattajakatsomotasannetta, Koskenharjun stadiumin katsomoiden välissä. ”Mitäs Business Cityn laulun sanoja on vielä käyttämättä kaidebanderolleissa?” vinkkasi Pate. ”Hmm… Katsotaas… ’Vedetään kierteel’ oli kauden avauksessa ainakin. ’Korson tyttö’ tai ’Yks yö Lahes’ ei välttämättä teemaan sovi. Eikä niin ikään ’Kaukopartio’ tai ’Hiihtää hiihtää’,” pohdiskelin viitaten lahtelaiseen psykedeelitekno-orkesteriin, minkä teemasta oltiin muodostettu piikki Maila-Veikkojen suuntaan.

Pate mietti hetken ja heitti: ”Pistä semmonen teksti kuin ’aina kun voidaan’. Se on siitä melko hämärästä ’Tykitellään’ –biisistä. Kun nyt on oikeastaan vähän pakko voida. Muuten kyselevät pian Reijoa superkalanterilta lautasen äärelle lauantaiksi!”

Kankaan tehtaan, varjossa muisteltiin – reissuja, ainutlaatuisia.

”Täällä JiiPee ja tervetuloa Koskenharjun kattilaan rakas yleisö!” Oli keskiviikko ja sadepäivät väistyneet. Ilta-auringon paistaessa yleisöä pakkautui Lohikosken lähiökentän rinteisiin. Ihmisiä oli suunnilleen kaksi ja puoli tuhatta. Noin puolet oli arviolta tehtaan väkeä. Ottelun panokset tiedettiin. Tärkeä ryöstö edellislauantailta takana, nyt kaikki avaimet käsissä. Spekulaatiot mahdollisesta tulevan lauantain kokoonpanosta kummitteli jossain päin takaraivoa.

”Looohiii, Looohiii, Looohii Loohiii Looohiii…” – ”Jiiriii, Paajasen Jirtsi hei, älä anna sille sitä mailaa!” Titanicin nokka eli ottelussa, tasaisesti kannustusta ja vierasjoukkueen pelaajille kevyttä provoa ylläpitäen. Tasaisesti mittelivät joukkueetkin. Toisen jakson kolmannella tasoittavalla kattila räjähti. Ilopilleripelaajana tunnettu Junnu Kytölaakso otti sankarin viitan niskaan ja pamautti kakkosen jatkeelta läpi. Tuloksena oli tärkeään saumaan kunniajuoksu. Lohelaiset juhlivat niin kentällä kuin katsomoissa. Hyvällä nosteella saavutettu kakkosjakson voitto tiesi supervuoroa.

Mainio kuuluttaja JiiPee kevensi tunnelmaa pienen tauon aikana: ”Ja sitten kioskille. Ennen vanhaan siellä oli naisia ja pirtua, mutta ei nykyään.” Ottelu eteni lopulta kotareihin. Niissä homma ratkesi vieraiden aivan liian korkeaan polttoheittoon kotipesään. Tuohon ei ylettänyt edes lukkari Riku Sirkka. Lohi oli itälohkon finaalin kunkku. Aallot kiersivät katsomoita ja ilo oli niin sanotusti irti. Seuraavana meitä kaikkia odotti nousukarsinta Kempeleen Kirin kakkosjoukkuetta vastaan. Se oli kaatanut pohjoislohkossaan Sotkamon Jymyn kolmosjoukkueen.

Vaik’ silmää vähän painaa, se tiedettiin – parin tunnin päästä, lähdettiin.

Ei tarvinnut Lahteen enää lauantaina mennä. Paikka Ykköspesiksessä siinti kahden voiton päässä. Kempele tuli vierailulle Lohikoskelle sitten jo seuraavana keskiviikkona. Ensimmäisen vuoroparin jälkeen sanoin Patelle: ”Tää on heikompi kuin Lahti. Kaikki mahikset nousuun.” Selkeähkön tuntuiset 2-0 -jaksolukemat laittoi lisää säpinää tulevan Kempeleen peliin vierailuun. Muutama oli ilmoittautunut alkuviikosta, mutta nyt vaikutti kansanliikkeeltä tämä. ”Hommatkaa isompi auto, ihan linja-auto,” kehotti seuran puheenjohtaja Montosen Veikko puhelimessa torstaina. Sen verran oli lähtijöitä hänen kauttaan tiedossa.

Perjantain odottelupäiväksi oli sentään ohjelmaa. Jääkiekkojoukkue Diskos pelasi harjoitusottelun Kuopion Palloseuraa vastaan Taulumäen ’Dise-areenalla’. Peli alkoi ystävien kesken jo iltapäivästä Tourujoen kupeesta tutussa Radio Riverside –ravintolassa. Mukana oli Ähtäristä matkannut Antti sekä aina aktiivisesti mukaan lähtevä Mikko. Seuraan myöhemmin liittyi myös Reijo ja Kaisa.

Tourulassa kokoonnuimme pelin jälkeen vielä muutamien liittyessä remmiin. Ailakinkadun kävelysillan alla oli mukavaa muistella jo saman kesän aikana koettuja reissuja, ja niissä tapahtuneita koukeroita. Taidettiin siinä muutama käyrä kertisgrillissäkin paistaa. Päätettiin porukalla, että huomenna laitettaisiin Kempeleen laguunilla isot karnevaalit katsomoon jo reippaasti ennen peliä. Martti vanhana jazz-rumpalina lupasi lähteä myös, ja tuurata tarvittaessa lohirummun käytössä. Retkivalmistelut jatkuivat vielä Killerillä Pihlaiston tilalla melko myöhään, noin kello kahteen saakka.

Bussissa fiilis nousi –  korttia lätkittiin, lopputuloksia arvailtiin.

Aamulla kahdeksalta soi tärkeän pelipäivän herätys. Whatsapp-sovelluksen viestiliikenteen perusteella katsoin, että väkeä oli jatkanut yöaikaan vielä Martille. Siirryin Killeriltä Jyväs-Metron mustalla linjalla Puistokadun asemalle. Vaihdoin siinä punaiseen linjaan mikä toi minut Tuokkarin parkkipaikalle, yöllä tehdyn Lohi-banderollin kera. Pate ja Katariina olivat jo ilmaantuneet kanssa lähtöpisteeseen. Heillä oli rumpu sekä yksi heilutuslippu hallussaan. “KERRAN LOHELLE!” kuului Taulupolun puoleisesta pusikosta. Sieltä ilmaantui legendapelaajan maineen saanut Jönni Lötjönen.

Odottavan sekä iloisen oloista sakkia oli alkanut paikalle muodostua pitkälti toistakymmentä. Melko monella oli aurinkolasit, vaikkei aurinko ainakaan vielä kovin esillä ollutkaan. Jönni muisteli, että viimeksi -83 Vaasaan oli ollut lähdössä fanibussillinen lohikannattajia. Ennen bussin tuloa ehdittiin vielä sopimaan kulkuejärjestelyistä katsomoon siirryttäessä sitten määränpäässä, Saijan, Paten ja Katariinan kanssa. Mikko ensikertalaisena lupasi mennä keulille banderollia pitämään.

Mäntysaaren bussi viimein kurvasi paikalle ja autoon lastattiin tavarat ja matkustajat. Niin kutsuttuun sikaosastoon muodostui selkeä korttirinki runkopelaajinaan Reijo, Rauli ja Ilmo. “Tikille!” kuului 6 km:n kohdalla. Kyllä porukka peliä osasi kaiketi myös jännittääkin, vaikka aina se oltiin katsomossa saatu kätkettyä ja verhoiltua mekastukseen, jota jotkut kannustamiseksikin kutsuvat. Pidin lyhyen avausinfon lähtiessä ja erehdyin mainitsemaan sanan “hupiretki”. Palaute tuli välittömästi. Perinteiseen yleisömääräveikkaukseen oli mukavaa saada kerrankin kunnon potti. Jossain vaiheessa bussissa liikkui huhu, että ottelu pelattaisiin Kiimingissä. Ansaittu tauko koitti ikonisella Vaskikelloilla.

Uljuan tekoaltaan kohdalla laulu raikasi bussissa. Osa oli myös kannustuslauluja, joiden oppiin pääsi samalla nyt myös muutama ensikertalainen. Martti, Rauli, Mikko ainakin. Antti ähtäriläisenä oli Lohi-homman kokenut itselleen hiukan ristiriitaisena kotipaikkakuntansa pesäpalloperinteiden vuoksi. Hän ei sillä löytänyt riittävästi motivaatiota lähteä mukaan, sinnikkäästä minun ja Mikon houkuttelusta huolimatta. Kotiväeltä olisi kuulemma tullut sapiskaa.

Perillä kamppailussa, jälleen todistettiin – taistelukala nousi uusiin jokiin.

Kempeleen sininen laguuni, ei varmaan koskaan ennen ole ollut niin punainen mitä nyt oli. Bussi saatiin parkkiin. Pääsyliput noudettuani, valmistauduttiin ensimmäiseen kulkueeseemme. Lipuntarkastajien kanssa sovin, että kaikki ovat siltä osin ok, että pääsyliput voivat katsoa ilman että kulkueen tarvitsee pysähtyä. Siispä käyntiin kohti meille osoitettua katsomoa, bussilta noin sata metriä. Laulu kaikui melkoisen kovana kun pelaajat olivat juuri lopettelemassa lämmittelyään. Joukkueen huoltaja Hytösen Juhani kuvasi sivukatsomosta seuran sometilille, kun bussillinen lohikannattajia saapui ottamaan tilaa haltuun.

Porukka oli hyvin latautunutta jo edellispäivästä lähtien. Virtaa siis kannustuslaulujen katkeamattomaan jatkumiseen riitti vielä hetkeksi katsomossa ollessa, vaikka pelaajat olivat jo siirtyneet pukusuojiin. Katsomon lippa tuntui vielä voimistavan ääntämme. Sellaista lippaa ei kylläkään kotoisella Koskenharjulla ollut koskaan ollut, eikä kukaan ollut kaivannutkaan.

Istumapaikoilla juuri kukaan meistä ei halunnut istua, kun pelaajat spurttasi kiilaan. Kapteeni Olli Kaitala laittoi merenkulkuun tarkoitetun lakin päähänsä hutunkeiton alkamisen merkiksi. Liekö lakissa hyvää karmaa, kun toivottu voitto hutunkeitosta jälleen tuli ja Lohi päätti ottaa tuttuun tapaan sisävuoron. Ensimmäisen ajon kohdalla, myös edellisnousun tirehtöörinä toiminut, Santeri Anttonen laittoi hermopallon linjaan ja aiheutti sillä avausjuoksun vierailijoille. Riemu katsomossa oli valtaisaa. Väliin kyseltiin laulumuodossa Kiimingin sijainnista. Myös joitain kotiyleisön edustajia bongattiin. Ilmassa oli suurta urheilujuhlan tuntua!

Toistakymmentä juoksua avausjaksoon Lohelle, alkoi olla vasta käynnistyneen ottelusarjan lopun alkua. Kempeleen kakkosporukka vaikutti lähinnä pelailevan kautensa loppuun, havaittuaan tasoeron. Joukkoomme saapui myös Kempeleen paitoihin sonnustautuneita tyyppejä. Otimme heidät tietysti kohteliaasti vastaan. Toisen jakson loppua kohden ‘Tourujoen silloilla’ jäi kannattajakatsomossamme soimaan päälle ja sillä mentiin yhtäjaksoisesti lopulta päätösvihellykseen saakka. Pari kertaa viimeisten vuorojen aikana heitimme myös valkoisia kreppirullia ilmaan, jollaista monet olivat nähneetkin Valioliiga-otteluissa. Tämän lajin seuraaminen vain sattui innostamaan näitä ihmisiä enemmän.

Katsomon – kuin myös kentänkin, tunnelmissa alkoi vahvasti aistimaan Lohen nousua ylempään sarjaan. Hetkeä oli jahdattu 2018 -kaudesta lähtien. Lautasella häärinyt Rami oli pakko nostaa arvokkaimmaksi pelaajaksi. Hänen kyky tylsyttää vastustajan kärkiukkoja oli ennennäkemätöntä tällä sarjatasolla. Ja hänellä vaikutti olevan siellä myös hauskaa, aivan kuten meilläkin. Eikä kentän muutkaan lohikalat aivan happaman näköisiä olleet. Kotijoukkueen osalta voidaan vaieta tämän aiheen kohdalla.

Parhaiden palkitsemisen jälkeen oli tiedossa silkan juhlan aika. Kentälle meno yleisöltä oli viruspöpöriskin vuoksi kielletty. Tästä oli sanottu jo ennen peliä järjestävän tahon toimesta. Mutta Pate näki eräänlaisen hetkensä koittaneen. Kun joukkueet olivat vielä kiilassa, tämä ilmoitti minulle ja Katariinalle, “minä menen nyt.” Tyyppi otti kreppirullan riekaleita käsiinsä, hyppäsi kaiteen yli ja juoksi kentälle, kiilojen ohi ja teki kaarroksen polttolinjalle. Siellä hän heitti vauhtia keskeyttämättä riekaleet ilmaan ja huusi simppelisti “JOO!”, ja jolkotteli peilikuvana samaa reittiä kiltisti takaisin. Tuona hetkenä koko kenttä vaikeni kuuluttajaa myöten ja kaikki vain seurasivat mitä tapahtuu. Edes turvahenkilöt eivät ymmärtäneet lähteä pippurisumujensa kanssa perään. Meitä muita tilanne huvitti kovin.

Virallisen osuuden jälkeen mikään ei enää kuitenkaan estänyt kentälle pääsyä muidenkaan osalta. Juhliva lohivyöry eteni kentälle onnittelemaan pelaajia ja pelinjohtoa, ja iloitsemaan hetkeä. Sampanjapulloja poksahteli, taustalla soi ‘We are the champions’ ja syyskuun aurinko porotti korkealta keskikesän tavoin. Myös voittopotretteja otettiin, kannattajista, joukkueesta sekä koko Lohiperheestä. Pitemmän linjan pelaaja Matti Luvia tiedusteli kannattajien seuraavan viikonlopun menoista ja ilmoittautui nousupirskeiden kapelimestariksi. Montosen Veikko kätteli ja kiitti Kankaan työntekijöiden kannustuksesta, kun onnittelin noususta.

Joukkue siirtyi koppiin ja oli aika hiljalleen paimentaa porukkaa bussin suuntaan, ettei kuljettajan työaika ylittyisi. Sitten muistin lahjan mikä piti antaa joukkueelle. Katsomorakenteiden välissä oli töissä tehty kartonkinen Lohi, mikä oli isoa taulua muistuttava kyhäelmä. Sain taulun ongittua ja matkalla bussille menin Lohen pukusuojan edustalle tutkimaan kävisikö joku ulkopuolella. Kannattajan kun ei ole syytä rikkoa kopin pyhyyttä. 90-luvulla pelannut Viinikan Ripa sanoi hakevansa sieltä kapteeni Kaitalan sekä pelinjohtaja Lassi Leimun pyynnöstäni, jotta pääsisimme eteenpäin. Vaihdoimme muutaman sanan ja ojensin kartonkitekeleen kiitokseksi mahtavasta kaudesta. He olivat lahjasta mielissään.

Nyt kutsuu Koskenharjun yö – lähde mukaan, ja kädet yhteen lyö

Bussin ympärillä oli vanhan liiton meininki. Ihmiset olivat hurmioituneena tuoreesta Lohen Ykköspesis-paikasta. Muutamat ensimmäiset pyynnöt bussin sisätiloihin meni kuuroille korville. Melko pian olimme kuitenkin valmiita kotimatkalle. Kuljettaja joutui vain ilmoittamaan, että venyneen aikataulun vuoksi Oulun kupeesta Jyväskylään mennään ilman taukoja. Porukka oli yhteistyökykyistä.

Riemukas matka alkoi Keski-Suomea kohden, ja meininki ei laantunut oikeastaan missään vaiheessa. Huhujen mukaan joukkue oli suuntaamassa Jyväskylään päästyään ensin Ottelubaariin, ja sieltä ravintola Edinburghiin. Joukkueen bussista tuli jossain vaiheessa video, kun siellä lauletaan heille tehtyä kannustuslaulua, missä mennään Boney M:n tahtiin.

Perillä Jyväskylässä joillain oli tarve päätyä jo kotiin. Osa kuitenkin jatkoi taivallusta kohti Aren aukiota. Koimme siinä tarpeelliseksi juhlistaa Lohen saavutusta rummun ja laulun kera. Ehkei kaikki ihmiset ymmärtäneet asiaa, mutta silläpä niitä oli hyvä informoida. Samana päivänä myös Kirittärien kakkosjoukkue oli noussut naisten Ykköspesikseen. Sattumalta joitain heidän pelaajistaan käveli ohitse. “Hyvä Lohi!”, huikkasivat. Oli mukava havaita olevan veljeyttä seurojen välillä. Vai pitäisikö sanoa sisaruutta.

Jallu oli saanut tiedon että joukkue olisi jo tulollaan Edinburghiin, joten suuntasimme valmiiksi sinne. Karaokeen ei liiemmin jonoa vielä ollut ja pääsimme avaamaan ääntä. Voi olla että avattavaa ei sen suhteen enää ollut. Joukkue ilmaantui iloisena paikalle. Leimun Lassi kehaisi vielä erikseen tehtaan porukkaa. Kerroin että tuolla ilmeellä pelaava joukkue ansaitsee kaiken tuen.

Nikke Näkkälampi halusi laulaa kanssani Pink Floydin kappaleen ‘Lohi nousee ylös koskenniskaa’. En ollut koskaan penkkiurheilu-urallani kokenut mitään vastaavaa yhteenkuuluvuuden tunnetta kannustamaani joukkuetta kohtaan. Lyöjäjokeri Paljakan Juho oli sonnustautunut juhliin Hankkijan lippiksellä. Montonen kutsui meidän porukan jatkoille, minnekä muualle kuin Koskenharjun kentälle. Ravintolan ulkopuolella joukkue halusi vielä rummun käyttöön. Vielä mentiin ja Lohi-ilmiö ei jäänyt ulkopuolisille epäselväksi.

Iloinen joukko alkoi valua Puistokatua ylöspäin, aivan kuten lohikalakin nousee yläjuoksulle vastavirtaan. Nyt oli jo melko pimeää, olihan syksy. Koskenharjua valaisi uuden huoltorakennuksen ulkovalot. Istuimme keskikatsomossa ja juttelimme niitä näitä. Riehakkuuden tilalle oli tullut nyt aito ylpeys ja tyytyväisyys onnistuneesta etapin saavutuksesta. Vieressä oli tyhjä Titanicin nokka, mitä tuli hetken katsottua ja muisteltua siinä kesällä vietettyjä aikoja. Paljakan Juhon kanssa tuli vaihdettua muutamia ajatuksia kaudesta. Leimu kehaisi erityisesti Kuusiston Tommia joukkueestaan, joka istui muutaman rapun alempana. Hän oli kieltämättä vain nostanut tehokkuuttaan kauden tärkeimpien pelien koittaessa. Myös jokunen Kirittärien pelaaja oli saapunut Koskenharjun jatkoille.

Ilma alkoi muuttua hieman sumuisemmaksi. Vaikutti siltä että suurin pimeys alkaa väistyä. Siinä kohtaa tajusin kellon olevan aikaista aamua. Vuorokausi Lohi-ilmiön merkittävän etapin kanssa oli vierähtänyt nopeasti. Tuo päivä jää silti jokaisella mieleen, mikäli sitä oli mukana kokemassa.

Lainaukset Tuomion kappaleesta “Lohi on pop"

-Eiportaita