
Olemme Jyväskylän Lohen pesäpallojoukkueen kannattajayhdistys. Lohella on miesten edustusjoukkue, joka on pelannut 1980-luvun mestaruussarjavuosista lähtien suomensarjaa sekä Ykköspesistä, eli kolmanneksi ja toiseksi korkeinta sarjatasoa. Näin ainakin vuoteen 2023 mennessä. Seura on perustettu 1924 ja sillä on ammoisilta ajoilta mm. TUL-mestaruuksia.
Lohi tunnetaan melko omanlaisesta kotikentästään, Aina Aurinkoisesta. Kenttä sijaitsee Tourujoen varrella kaupungin koilliskulmassa, Koskenharjulla. Lohen kotikenttänä se on toiminut kautta historian. Erikoisen paikasta tekee se, että siellä ei sada koskaan. Kentänhoidollisia toimenpiteitä ei sateeksi lasketa, ainakaan kuuluttaja VeePeen mukaan.
Kannattajayhdistyksen virallinen kotipaikka on Jämsä. Tonnin Kalojen syntymä ja kasvu on tapahtunut tuolla keskisuomalaisessa paperitehdaskaupungissa. Kotiotteluihin matkustus Jämsästä on alkuperäinen erikoisuutemme.
Yhdistyksen henkinen koti on tietysti Koskenharju; joillain meistä on entuudesta vahva jyväskyläläisside, sekä iloksemme jäsenistö koostuu vahvasti myös jyväskyläläisistä. Ja pelaahan siellä se Lohi.
Pääkallopaikkamme sijainti symboloi tavallaan sitä, että yksi kutsumuksemme on yhdistää ja lisätä Lohen kannattajuutta ympäri Suomen. Haluamme muutenkin olla mukana nostamassa Lohen näkyvyyttä. Kauden 2022 jälkeen jäsenmäärämme oli 46.
Toiminnassa jokainen saa olla niin ytimessä tai niin etäällä aktiivitoimintaa kuin haluaa. Lopulta meitä kaikkia yhdistää aate, mikä tarkoittaa avointa taistelukalalogon tunnustusta sekä mahtipontisia menestyshaaveita. Näiden ajatusten pohjalta kannustamme joukkuetta niin koti- kuin vieraspeleissä siten, miten koemme sen olevan hienointa niin omasta, kuin toivoten joukkueen mielestä.
Kanssamme Lohea kannustamaan toivomme jokaisen jäsenyyksistä riippumatta mukaan. Yhdistyksen yksi perusideoista on mahdollistaa ihmisille edulliset fanimatkat, ja siten maksimoida lohelaisen katsomokulttuurin suuruus. Pelaajat ovat osoittaneet toimintamme olevan merkityksellistä, juuri pelillisestä näkökulmasta.
Tavoitteena on rakentaa kestävä ja Lohen näköinen kannattajakulttuuri kiinteäksi osaksi seuran identiteettiä.
Historiaa
Ensimmäisen kerran kävimme katsomassa joukkueen edesottamuksia hyvin pienellä porukalla, kesällä 2015. Mukana oli enemmän tai vähemmän jämsäläisiä, sinne muuttaneita tai heidän ystäviään muualta päin Keski-Suomea, Jyväskylä mukaan lukien. Jämsän vahvat jalkapalloperinteet kesälajeissa ovat vaikuttaneet siihen, että pesäpallon seuraaminen on ollut käytännössä mahdollista lähimmillään Jyväskylässä. Noihin aikoihin tiesimme kyllä Jyväskylässä olevan myös ylempien sarjojen pesisviihdettä, kuin missä Lohi pelasi.
Koskenharjun miljöö ja seuran yleisilme ulospäin oli vain se, mikä sai lumipallon lailla lisäämään kiinnostusta meidän tuttujen kesken. Käyntejämme alkoi tapahtua suuremmassa mittakaavassa Tourujoen penkereelle. Yhtäkkiä aina joku uusi tyyppi oli lähdössä mukaamme seuraamaan miesten suomensarjaa. Lohi koettiin väkevänä juttuna, mihin ei oltu työnnetty väkinäisesti nykyajan markkinahöttöä.
Jo tuolloin joukkueesta huokui katsomoon poikkeuksellisen oloinen pelihuumori, mikä oli läsnä koko pienessä yhteisössä talkoojoukkoineen. Osalle meistä kannustaminen ääneen oli tuttua muista lajeista, osalle se oli täysin uutta. Mutta juuri tuossa ympäristössä innostavaa. Etenkin vieraskentillä huomasimme, ettei toiminta ole näin toteutettuna kovin tuttua pesispiireissä. Ainakaan tällä vuosituhannella. Vaan ihmisten reagoinnit kaikkinensa on ollut mukavaa ottaa vastaan, ja olemme saaneet siitäkin virtaa. Pikkuhiljaa huomasimme kotipeliin tullessa, että vastassa tervehtimässä on hieno yhdyskunta; oli kyseessä sitten ”jyväskyläläiskatsojat”, seuran toimihenkilöt talkoolaisineen, tai peräti joukkueen pelaajat.
Tuosta kokemuksesta on tähänkin päivään jalostunut käsite ’Lohiperhe’. Hiljalleen sympaattinen Lohi osoittautui vieläkin kiinnostavammaksi niin pelaajien kuin uusien katsojien, sekä myös median keskuudessa. Pesäpallokenttä Lohikoski-lähiössä oli pian tunnetumpi ja vastustajalle ilkeämpi kuin koskaan ennen 2000-luvulla. Tai niin meille ainakin kerrottiin, jotka emme montaa vuosikymmentä tuolla olleet käyneet.
Kaudella 2021 teimme sensaatio-Lohen perässä matkoja minibussilla ja linja-autolla. Fanimatkoille, joita monesti Tonnin retkiksi kutsumme, alkoi olla kysyntää. Lisäksi näimme suuren potentiaalin seuran jatkuvuudelle ja kehittymiselle, joka tuolla kaudella kolkutteli jopa Superpesiksen portteja.
Lopulta tämä yhteisön poikkeuksellinen olemus innoitti meitä perustamaan kannattajayhdistyksen, Tourujoen jalokalan aiempaakin vankemmaksi tueksi. Tässä vaiheessa muuten Seppo Väliheikille terveisiä, joka yhdistysidean tiettävästi ensimmäisenä ääneen sanoi.
Epävirallisesta ajastamme tähän päivään polkua on viitoittanut joukkueelta saatu vilpitön kiitoksen osoitus. Mukaan ääneenkannattamaan on saapunut myös aiemmin rauhalliseen, perisuomalaiseen tapaan peliä seuranneita katsojia. Tämä kaikki on motivoinut keksimään keinoja Lohen kannattajapohjan laajentamiseen entisestään. Tästä seuran ympärillä vallitsevasta positiivisesta pöhinästä haluamme ammentaa myönteisiä mausteita, ja lisätä ne keskisuomalaisen Lohisopan menestysreseptiin!
Hallitus toimintavuodelle 2023
Puheenjohtaja: Petteri Leppänen, 040 8434273 pete_am06@hotmail.com
Varapuheenjohtaja: Suvi Siekkinen
Sihteeri: Tuukka Riihinen
Jäsenrekisteri/kirjanpito/yhteistyökumppanuus: Mika Lampinen, 040 0361982 lampismika@gmail.com
Hallituksen jäsen: Tuomo Halttunen, 040 5177365 tuomohalttunen1@gmail.com
Hallituksen jäsen: Arttu Hautaniemi
Hallituksen jäsen: Teijo Uutela
Yhdistyksen säännöt
Toimintakertomus vuodelta 2022
Toimintasuunnitelma vuodelle 2023
Hallituksen kokouksen pöytäkirja 2023
Vuosikokouksen pöytäkirja 2023
