Teemu Riekki Tonnin mitalisti 2026

Kausi 2026 muistetaan uskomattoman vakuuttavana suorituksena koko Lohen joukkueelta. Kauden päätteeksi suoritettu kannattajien suosikkipelaajan äänestys olikin suhteellisen kirjavaa hajonnaltaan.

Eniten ääniä keräsi kuitenkin toista kauttaan Lohessa lukkaroinut Muhoksen Pallo-Salamien kasvatti, Teemu Riekki.

Tehokkuus sisävuoroissa oli joukkueen toiseksi kovinta priimaa, tehoin 2+28. Lyöntirepertuaarista löytyi myös maaginen varsinäpy, joka kauden viimeisessä pelissä pääsi highlighteihin ’isoon jakoon’.

Itse lautasella toiminta olikin sitten sekä aktiivista että varmaa läpi kauden, joten äänestystulos ei oikein siinä mielessä päässyt yllättämään. Useasti kesän mittaan saatiin kokea se flow, kun lukkarilla on vastapuolen peli ja sen johtaminen vahvasti povitaskussa.

Tonnin Kalat onnittelee Operaatio itälohkon kapellimestaria Teemu Riekkiä Tonnin mitalista!

Tonnin Kalat palkitsee kauden päätteeksi kannattajien suosikkipelaajan Tonnin mitalilla, mikä on kiertopalkintona toiminut kaudesta 2021 lähtien.

Vastaa